Omakotitalo 5-6 mh,h, k, oh, ph,s,khh,vh, työh, hallitila

Rinnekuja 3, Leppävesi, Laukaa

Hinta
200 000 €

Koko
236.0 m²

Vuosi
2000

Tilavaa kotia kaipaavalle loistava kohde, omaan yritystoimintaan tiloja kaipaava voi myös tutustua myötämielisesti tähän vaihtoehtoon.

Päärakennus on kahteen tasoon toteutettu, tilajako kerrassaan toimiva isollekin porukalle.
Makuuhuoneita on jaettu molempiin kerroksiin ja molemmista kerroksista löytyy myös avarat oleskelutilat.
Alakerrasta löytyy sauna ja pesutilat, neljä makuuhuonetta sekä keittiö ja olohuone.
Ihana lasitettu parveke on kesällä päässyt myös oleskeluhuoneen rooliin.
Yläkerrassa on päädyissä isot makkarit ja suuri aula. Aulaan voisi sisustella vaikka nuorisolle oman olohuoneen, tai vaikka järjestää sählyturnauksen.

Säilytystiloja on runsaasti, niin kaapeissa kuin vaatehuoneissa. Päärakennuksen yhteydessä on myös erillinen työtila, toimistoksi tai puuhastelupaikaksi.
Asumiskulut ovat maltilliset näin isoon kotiin.
Kiinteistö myydään neljän eri kiinteistötunnuksen / tontin kokonaisuutena.

Kiinteistö sijoittuu vain vartin ajomatkan päähän Jyväskylän keskustasta. Iso tie tuo pihan nurkalle saakka, kulkeminen on helppoa millä vaan kulkupelillä.
Piha-alue on suojaisa ja vehreä, sopivan helppohoitoinen.

Pihapiiriin sijoittuu suuri hallikiinteistö, joka on tällä hetkellä vuokrattuna.

Kohteelle tehty kuntokartoitus 08/2021 raportti saatavilla välitysliikkeeltä.

Kohde myydään tarjouskaupalla, jossa tarjoukset tehdään lähtöhinnasta ylöspäin.
Myyjällä oikeus hylätä / hyväksyä korkein tarjour. Art LKV Oy kirjaa kaikki tarjouksen tarjouskauppa portaaliin näkyville.

Kohde esitellään vain yksityisnäytöillä.
Lisätiedot ja esittelyt:

Mika Hietaniemi
Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, KED
040 670 2613

Maiju Ahonen
Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV
Julkinen Kaupanvahvistaja
044 9811 430

Yhteystiedot
Mika Hietaniemi

Kohdenumero20937292
Sijainti
  • Leppävesi
  • Rinnekuja 3
  • 41310
  • Laukaa
Tyyppiomakotitalo
Huoneistoselitelmä5-6 mh,h, k, oh, ph,s,khh,vh, työh, hallitila
Asuinpinta-ala m²236.0
Yhteensä m²429.0
Lisätietoja pinta-alastaTalon huoneisto ala yhteensä: 236 m2 Talon kerrosala: 281 m2 Hallin huoneistoala: 193 m2. Hallin kerrosala: 208 m2 Tiedot piirustuksista.
Kerros2
Kerroksia2.0
Rakennusvuosi (päättynyt)2000
Käyttöönottovuosi2000
Vapautuminen3-4 kuukautta kaupanteosta tai sopimuksen mukaan

Kuukausivuokra1500.0
Velaton lähtöhinta200000
Korkein annettu tarjous250000.0
Linkki kohteen seurantasivullehttp://kivi.etuovi.com/crometapp/product/kivi/public/realty/bids.jsp?portal=kivi&realty_unique_no=20937292
Lähtöhinta ilman velkaosuutta200000.0
Kiinteistövero1600
Lisätietoja maksuistaÖljyä kulunut noin 3000 eurolla / vuosi. sis. hallin lämmitys. vesimaksuja ei ole. Likakaivon tyhjennys tarpeen mukaan( noin kerran vuodessa). Sähköä n. 1000 eurolla vuodessa.

Sauna
  • oma sauna
Tulisija
  • takka
  • muurattu takkaleivinuuni
Tilojen kuvausEteisen lattia laatoitettu
Yleiskuntotyydyttävä
Lisätietoa kunnostaTyydyttävä / välttävä
EnergialuokkaE2018
Lämmitysjärjestelmän kuvausöljy, sähkö

Asunnon tilat ja materiaalit
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali: puu, tiili
Katto
  • harjakatto
  • pelti
Keittiön kuvaus
  • Suuri keittiö, paljon kaapistoja ja työskentelytilaa. Massiivinen leivinuuni jakaa keittiön ja olohuoneen kivasti.
  • Lattiamateriaalit: laatta
  • Seinämateriaalit: maalattu
  • Työtaso: laminaatti
  • Varusteet: liesituuletin
  • Liesi: induktioliesi
  • Jääkaappi ja pakastin: jääkaappi, pakastin
Kylpyhuoneen kuvaus
  • Lattiamateriaalit: laatta
  • Seinämateriaalit: kaakeli
  • Varusteet: lattialämmitys, wc-istuin, peilikaappi
WC-tilojen kuvaus
  • Lukumäärä:3
  • yläkerrassa wc, suihku. alakerrassa erillinen wc ja toinen wc-istuin kylpyhuoneen yhteydessä
  • Lattiamateriaalit: laatta
  • Seinämateriaalit: kaakeli
  • Varusteet: lattialämmitys, lattiakaivo
Saunan kuvaus
  • Lattiamateriaalit: laatta
  • Seinämateriaalit: puu
Kodinhoitohuoneen kuvaus
  • Lattiamateriaalit: laatta
  • Seinämateriaalit: maalattu
  • Varusteet: lattialämmitys, lattiakaivo, kurapiste
Olohuoneen kuvaus
  • Lattiamateriaalit: laminaatti
  • Seinämateriaalit: maalattu
Makuuhuoneiden kuvaus
  • Lukumäärä: 6
  • Lattiamateriaalit: laminaatti
  • Seinämateriaalit: kaakeli, tapetti

Kiinteistötunnus/laitostunnus410-406-8-95, 410-406-7-733, 410-406-8-68, 410-406-7-129,
EnergialuokkaE2018
Tontin pinta-ala3990.0
Tontin omistusoma
Lisätietoja rakennusoikeudestaLaukaan kunta
Lisätietoa kaavoituksestaLaukaan kunta www.kartta.jkl.fi tai välitysliikkeeltä